ROOTY pokkasi jo toisen kansainvälisen palkinnon

06.04.2022

Kotimainen elintarvikebrändi ROOTY voitti kultaa kansainvälisessä brändejä arvioivassa ja palkitsevassa Transform Awards Europe 2022 -kilpailussa.

Rooty voitti sarjan ”Best strategic or creative development of a new brand” – eli sarjan, jossa etsittiin parasta strategisella tai luovalla työllä rakennettua uutta brändiä. Palkintogaala järjestettiin Lontoossa 31.3.2022.

Lanseerausvuonnaan 2021 Rooty voitti Transform Awards Nordics -kilpailussa samaisen sarjan. Nimensä mukaisesti kilpailussa mittelivät paremmuudesta pohjoismaiset brändit.

– Kilpailun organisaatio ehdotti Rootylle seuraavaksi Euroopan laajuista kilpailua. Ilmeisesti katsoivat, että Rooty on kansainvälisillä mittareilla riittävän kovaa kamaa. Hyvinhän siellä kävi. Mukava nähdä, että kotimaista tekoa oleva brändimme puhuttelee yli kieli- ja kulttuurirajojen, kommentoi Pohjolan Peruna Oy:n markkinointijohtaja Jami Teirikari tuoretta palkintoa.

– Rooty on suunniteltu myös vientituotteeksi, joten sitä on hyvä mittauttaa myös kansainvälisillä areenoilla. Tuotteita kohtaan on osoitettu kiinnostusta jo useammassa maassa. Toistaiseksi Rootysta on päästy nauttimaan Suomen lisäksi Ruotsissa ja Virossa, kertoo Teirikari.

Rooty on perunan uusi tuleminen

Rooty on kotimainen ja ekologinen vaihtoehto muualta tuoduille ruokien lisukkeille, kuten pikanuudelille, riisille ja vehnäpastalle. Tuotteiden taustalla on patentoitu innovaatio, jonka avulla peruna muotoillaan nauhamaiseksi nuudeliksi ja riisin kaltaiseksi hipuksi. Toisin kuin perinteiset pikanuudelit tai pastat, Rooty-tuotteita ei valmisteta massasta. Uusi innovaatio mahdollistaa tuotteiden valmistamisen kokonaisista tuoreista perunoista ilman apuaineita tai raskasta prosessointia.

Täyttä tavaraa vähemmällä hiilihydraattimäärällä

Rootyn oivallus on pestä perunasta tärkkelystä pois. Käsittely on perunalle hellä säilyttäen sen tärkeät ravintoaineet. Lopputuote on kotimaista perunaa uudessa muodossa, mutta pienemmän tärkkelyspitoisuuden vuoksi hiilihydraatteja on vähemmän kuin tavallisessa perunassa – vain 12 grammaa 100 grammassa. Kuitua Rootyssa on 40 % enemmän kuin vastaavassa määrässä keitettyä perunaa.

– Voidaan puhua mullistavasta uutuudesta, jota valmistetaan Suomessa ensimmäisenä maailmassa teollisessa mittakaavassa. Kiinnostus Rooty-tuotteita kohtaan on herännyt jopa nuudelien syntysijoilla Aasiassa. Pohjoinen eksotiikka ja puhtaus tuntuvat olevan valttikortteja yhdessä maistuvien, terveellisten ja ekologisten tuotteiden kanssa. Onnistunut brändäys, josta kilpailun voitto antaa osviittaa on tärkeää elintarvikkeiden globaaleilla markkinoilla, toteaa Pohjolan Peruna Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sarlund.

Kuluttajat pohtivat valinnoissaan yhä enemmän ravintoarvoja, ekologisuutta ja tuotteiden alkuperää. Myös erityisruokavalioiden suosion kasvu on maailmanlaajuinen ilmiö

– Kaupan hylly- ja allastila on kovasti kilpailtu eri tuoteryhmissä, joten valmistajan tai markkinoijan tulee olla aktiivinen ja innovatiivinen toimija helpottaakseen tuotteidensa valikoimiin pääsyä. Rooty on saanut hyvän vastaanoton keskusliikkeissä, ketjuissa ja yksittäisissä kaupoissa. Tuote on niin sanotusti helppo myytävä. Saatavuuspeitto saatiin normaalia paremmaksi uutuuksille, joiden takana on mielenkiintoinen brändi, kertoo Pohjolan Peruna Oy:n myyntijohtaja Jari Järvinen.

– Rooty on monipuolinen, kotimainen, lisäaineeton, gluteeniton ja ympäristöystävällinen arjen sekä juhlan helpottaja. Samassa paketissa on niin paljon hyvää, että sitä ei tahdo uskoakaan. Tuotteiden kokeilu on avainasemassa ja sen eteen teemme työtä tällä hetkellä hartiavoimin. Viesti kuluttajilta on selvä: Rootya kokeilleet ovat ottaneet uutuudet säännölliseen käyttöön, Järvinen toteaa.

Rootyn kumppanina brändinrakentamisessa maineikas Ellun Kanat

– Brändit joutuvat vastaamaan ihmisten odotuksiin tuotteiden pienemmistä hiilijalanjäljistä. Lisäksi ruoka-alalla ihmiset haluavat terveellisiä ja puhtaita raaka-aineita. Rootyn kanssa rakensimme muutoksen, joka alkoi tuotteen uudistumisesta. Rakensimme Rootylle strategian, jolla pystymme puhuttelemaan uutta nuorta ja vaativaa ihmisryhmää. Tämän jälkeen muotoilimme brändin arvoja ja ydintä kuluttajille kommunikoivan visuaalisen ilmeen, kertoo Ellun Kanojen designjohtaja Sasu Haanpää.

Transform Awards on Englannista käsin johdettu kilpailu, jossa arvioidaan brändejä, tuotteiden lanseerauksia ja pakkaussuunnittelua. Palkintojen tavoitteena on tunnistaa ja palkita huippuosaamista brändäämisen innovaatioissa. Palkitsemisessa keskitytään strategioihin, sisältöön ja luovaan toteutukseen. Transform Awards palkitsee brändejä globaalisti kuudella eri alueella maailmassa.

Lisätietoa kilpailusta ja voittajista: https://www.transformmagazine.net/articles/2022/transform-awards-europe-2022-winners-announced/

Rooty palkittiin vuonna 2021 Vuoden innovaationa Iltalehden Kultainen Pippuri -kilpailussa.