Suolaiset bagelit perunahipuilla

 
Aika alle 3 h
Henkilöt 6

Ainekset

  • 250 g perunahippua
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl kuivahiivaa
  • 1 rkl sokeria
  • n. 3 dl vettä
  • n. 2 tl suolaa
  • pinnalle seesaminsiemeniä

Keittämiseen:

  • 2 l vettä
  • suolaa

Täytevaihtoehtoja:

  • maustamaton tuorejuustoa
  • kylmäsavulohta / lämminsavulohta
  • salaattia
  • TAI
  • mozzarella-juustoa viipaleina
  • tomaattiviipaleita

Työvaiheet

Anna perunahippujen sulaa huoneenlämmössä ennen valmistuksen aloitusta. Vaihtoehtoisesti voit nostaa hiput sulamaan edellisenä päivänä jääkaappiin.

Lisää kuivahiiva ja sokeri noin puoleen ohjeen vesimäärästä. (Käytä kädenlämpöistä vettä.) Älä sekoita, vaan anna seoksen seistä viitisen minuuttia. Sekoita sen jälkeen niin, että hiiva liukenee veteen.

Sekoita jauhot, sulat perunahiput ja suola kulhossa ja tee pieni kolo keskelle. Lisää vesi-hiivaseos koloon. Sekoita. Kaada loput ohjeen vesimäärästä taikinaan samalla sekoittaen. Vettä on tarpeeksi, kun taikina irtoaa käsistä. Vaivaa taikinaa vielä jauhotetulla alustalla viitisen minuuttia, tai kunnes taikina on joustavaa. Anna taikinan kohota liinan alla noin tunnin.

Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele palloiksi. Tee sormella reikä pallon keskelle ja muotoile rinkeliksi. Anna rinkeleiden kohota vielä vartin ajan.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Lisää kattilaan vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja jatka lämmitystä keskilämmöllä. Nosta bagel veteen ja keitä noin puoli minuuttia molemmilta puolilta. Nosta reikäkauhalla öljytylle pellille. Ripottele pinnalla seesaminsiemeniä. Paista bageleita uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Rooty Perunahippu

Perunahippu on helppoa ja terveellistä ruokaa, joka siinä sivussa pelastaa maailman. Teimme monipuolisen hyvislisukkeen, joka on tottunut tekemään kaikenlaisista pääruuista tähtiä. Voit valmistaa sen pannulla vaikkapa stir-fryksi tai paahtaa curryn kaveriksi. Perunahipusta on moneksi.

Vaihtamalla riisin Perunahippuun voi tehdä arjessa aikamoisen ympäristöteon. Riisi kun tarvitsee kasvaakseen yli viisi kertaa enemmän vettä kuin peruna. Se on ihan vissi ero.

Miksi tehdä asiat vaikean kautta, kun hyvisten joukkoon pääsee helposti?

Rooty Perunahippu – Join The Kind Side

Rooty Perunahippu Ainesosat
Perunahippu