Pannunuudelipelti

Ainekset
- 1 pss / 450 g pannunuudeleita
- öljyä
- 1 punainen paprika
- 2 porkkanaa
- 100 g lehtikaalia
- 250 g Beanit härkäpapumurua
Kastike:
- 1 rkl chili-valkosipulikastiketta
- 1 dl soijakastiketta
- 2 dl vettä
- 1 limen mehu puristettuna
Viimeistelyyn
- suolapähkinöitä tai muita pähkinöitä.
Työvaiheet
Kuori porkkanat ja leikkaa ne esim. juustohöylällä lastuiksi / tikuiksi. Suikaloi pesty paprika ja lehtikaali.
Öljyä laakea uunivuoka ja levitä jäiset pannunuudelit pohjalle. Levitä kasvikset nuudeleiden päälle.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike tasaisesti vuokaan. Ripottele pinnalle härkäpapumuru.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia.
Viimeistele suolapähkinöillä
Rooty Pannunuudeli
Rooty Pannunuudeli on helppoa ja terveellistä ruokaa, joka siinä sivussa pelastaa maailman. Teimme monipuolisen hyvislisukkeen, joka on tottunut tekemään kaikenlaisista pääruuista tähtiä. Pannunuudeli taipuu vaikkapa ruokaisaksi pad thaiksi tai raikkaaksi vege-wokiksi. Pannunuudelista on moneksi.
Vaihtamalla vehnänuudelit pohjoisen superfoodiin perunaan teet myös palveluksen ympäristölle. Peruna nimittäin tuottaa neljä kertaa vehnää enemmän satoa samalta viljelyalalta. Ei siis ihan yhdentekevää vatsantäytettä!
Miksi tehdä asiat vaikean kautta, kun ympäristöystävällistä ruokaa voi tehdä helposti?
Rooty Pannunuudeli – Join The Kind Side
Rooty Pannunuudeli Ainesosat