Välimerellinen piirakka

8 annosta

 
Aika 45 min.
Henkilöt 8

Ainekset

Pohja:

  • 2,5 dl Wokkiperunaa
  • 2 dl kaurajauhoja
  • ½ dl oliiviöljy
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 dl maitoa
  • 1 ½ dl kaurahiutaleita

Täytteet:

  • ½ punainen paprika
  • 1 sipuli
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • ½ ruukkua tuoretta salviaa
  • tilkka öljyä paistamiseen
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl maitoa
  • 3 kananmunaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sitruunapippuria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 100 g fetaa/juustoraastetta (Arla Apetina yrtit ja mausteet)
  • 150 g eri värisiä kirsikkatomaatteja
  • tarjoiluun basilikaa

Työvaiheet

Valmistus:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Aloita valmistamalla pohja. Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään isossa kulhossa tasaiseksi massaksi. Voitele piirakkavuoka (27 cm) kevyesti öljyllä ja kaada taikina vuokaan. Taputtele taikina tasaiseksi vuoan pohjalle kaurajauhoa apuna käyttäen. Pistele lopuksi haarukalla pohjaan reikiä. Esipaista pohjaa uunin keskitasolla noin. 10-15 minuuttia, kunnes se on hieman ruskistunut ja rapeutunut reunoilta.

Aloita kasvisten ja sipulien pilkkominen. Leikkaa sipuli ja valkosipulin kynnet paloiksi. Kuutioi myös paprika ja puolita kirsikkatomaatit. Hienonna myös salvia. Lisää paistinpannulle tilkka öljyä (tai juustokuutioiden yrttiöljy) ja kuullota kevyesti sipulit, paprika ja salvia muutaman minuutin ajan pyöritellen, kunnes ne ovat pehmenneet mukavasti.

Valmistetaan seuraavaksi munamaito sekoittamalla kerma, maito, munat ja mausteet yhteen. Sekoita, kunnes olet saanut rikottua munien keltuaiset tasaisesti kulhossa. Levitä esipaistetun piirakkapohjan päälle pannulla kuullotettu vihannesseos. Ripottele päälle tasaisesti myös salaattijuustokuutiot. Kaada seuraavaksi vuokaan munamaito ja lopuksi lisää päälle puolitetut kirsikkatomaatit. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta on hyytynyt ja saanut hieman väriä. Tarjoa piirakka jäähtyneenä ja koristele se basilikalla.

Resepti ja kuvat by Veera’s Kitchen / @keittionurkka / keittionurkka.com

Rooty Wokkiperuna

Rooty Wokkiperuna on helppoa ja terveellistä ruokaa, joka siinä sivussa pelastaa maailman. Teimme monipuolisen hyvislisukkeen, joka on tottunut tekemään kaikenlaisista pääruuista tähtiä. Wokkiperuna taipuu vaikkapa ruokaisaksi pad thaiksi tai raikkaaksi vege-wokiksi. Wokkiperunasta on moneksi.

Vaihtamalla vehnänuudelit pohjoisen superfoodiin perunaan teet myös palveluksen ympäristölle. Peruna nimittäin tuottaa neljä kertaa vehnää enemmän satoa samalta viljelyalalta. Ei siis ihan yhdentekevää vatsantäytettä!

Miksi tehdä asiat vaikean kautta, kun ympäristöystävällistä ruokaa voi tehdä helposti?

Rooty Wokkiperuna – Juurevaa alkuvoimaa

Rooty Wokkiperuna 450 g Ainesosat